Meillä Seloylla on tahtotila auttaa asiakkaitamme onnistumaan kohteessa kuin kohteessa – suunnittelusta aina asennusvaiheeseen asti. Tässä artikkelissa keskitymme siihen mitä kannattaa huomioida jo lasien tilausvaiheessa pakkaukseen liittyen.

Lähtökohtaisesti tarvitsemme tietoomme pakkaustavan, toimitusosoitteen sekä työmaan yhteyshenkilön. Aina ei tietenkään ole mahdollista saada kaikkia tietoja etukäteen, mutta välttääksemme turhia työvaiheita ja kustannuksia, tiedot olisi hyvä olla meillä jo tilausta vastaanotettaessa. Myös erikoistoiveet esimerkiksi nostoista yms. tulee olla tiedossa, niin vältytään ikäviltä jälkilaskuilta.

Pakkausvaihtoehtoja on käytännössä neljä: rautapukki, puupukki, puulaatikko ja irtolasi eli ei pakkausta lainkaan. Kaupankäynnin ollessa jatkuvaa ja toimitusten mennessä tehtaalle tai isoille työmaille on meillä mahdollisuus käyttää rautapukkeja. Rautapukit ovat palautuspukkeja ja ne tarvitsemme takaisin mahdollisimman nopeasti. Rautapukkien käytöstä ja palautuksesta tulee sopia projektikohtaisesti myyjien kanssa. Rautapukeillamme ei ole panttia – pyydämme kuitenkin huomioimaan, että tulemme laskuttamaan palautumattomat pukit.

Pienemmissä projekteissa käytämme puupukkeja ja -laatikkoja. Nämä ovat veloitettavia eikä niitä ole tarvetta palauttaa, eikä se aina logistisesti ole järkevääkään. Puulaatikkojen käyttöä olemme pyrkineet vähentämään, mutta asiakkaan pyynnöstä niidenkin käyttö on mahdollista. Rahdinkuljettajat eivät mielellään kuljeta puulaatikoita, sillä niissä on kaatumisvaara ja niitä on hankala käsitellä pumppukärryillä/trukilla.

Noudettavia tuotteita ei lähtökohtaisesti pakata, mutta mikäli haluat ne kuitenkin pakattuna, ilmoitathan tästäkin meille erikseen tilauksen yhteydessä.

Työmaan/kohteen ollessa suuri (miksei pienikin) kannattaa lasien ylimääräinen siirtely ja järjestely jättää minimiin – näin vältytään mahdollisilta lasirikoilta ja saadaan lasitus etenemään jouhevasti. Tässä voimme olla avuksi pakkaamalla lasit oikeaan järjestykseen ja oikeille pukeille jo suoraan linjalta. Toiveet siitä miten päin lasit ovat pukilla on myös hyvä kertoa. Lasitarrassa näkyy myös positionumerot ja muut siihen pyydetyt tiedot.

Meiltä kysellään usein puupukkien palautusmahdollisuudesta. Toki meille sopii palauttaa pukit – niitä emme kuitenkaan tarkasta emmekä hyvitä erikseen. Parhaamme mukaan hyödynnämme hyväkuntoiset pukit edelleen, onhan se ekologistakin. Pakkaukseen ja kuljetuksiin liittyvissä kysymyksissä on hyvä olla yhteydessä myyntiimme tai suoraan pakkaamoon.

 

Myynti:

Jonne Ylikännö / Puh. 010 839 5814

Iiris Siukola / Puh. 010 839 5813

Jussi Mäkelä / Puh. 010 839 5805

Antti Nurminen / Puh. 010 839 5829

Pakkaamo:

Jari Rajala / Puh. 010 839 5828