ARVOISA ASIAKKAAMME!

Tässä kirjeessä kerromme tämänhetkisestä tilanteesta lasin saatavuudessa ja lasin raaka-ainehinnan kehityksessä. Tiedotamme myös kesän aukioloistamme kirjeen lopussa.

Lasialalla on erityisesti Euroopassa ollut jo vuoden päivät pulaa lasista. Tämä on näkynyt lasin raaka-ainehinnan paikoin rajunakin nousuna ja pitkinä toimitusaikoina. Me täällä Suomessa olemme kuitenkin tähän asti pärjänneet hyvin, eikä suuria saatavuusongelmia ole ollut. Hinnankorotukset ovat olleet varsin maltillisia ja lasin hintataso onkin perinteisesti ollut hyvin tasainen Suomessa jo pitkään.  Nyt valitettavasti nämä ongelmat iskevät meille Suomeen, osittain vähän yllättäenkin, aika rajusti ja nopealla aikataululla.

Eri arvioiden mukaan tasolasista tulee olemaan pulaa jopa vuoden loppuun asti. Tilannetta ja sen vaikutuksia on vielä tällä hetkellä hieman vaikea tarkkaan ennustaa, mutta se on varmaa, että toimitusajat tulevat pitenemään ja hintataso nousemaan. Tulemmekin lähestymään hinnastoasiakkaitamme aivan lähipäivinä uusin hinnastoin, jotka tulevat voimaan nopealla aikataululla. Nyt on ensiarvoisen tärkeää pystyä ennakoimaan tarpeet mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, joten toivomme asiakkailtamme ennakkotietoa mahdollisista tulevista projekteista niin aikaisin, kuin se vain on mahdollista. Tällä tavoin pystymme tekemään parhaamme vastataksemme asiakkaidemme lasitarpeisiin, jotta projektit saadaan vedettyä läpi ja tehtaiden linjat pyörimässä. Kannattaa kuitenkin jo nyt varautua myös siihen, että totutut toimitusajat saattavat venyä ja alun perin aiotut asennusaikataulut eivät välttämättä tule onnistumaan lasipulasta johtuen.

Syitä lasipulaan on monia, joista jokainen vaikuttaa omalla tavallaan. Koronan aiheuttama ajoneuvoteollisuuden hidastuminen on sulkenut useita float-lasilinjoja. Osa kylmäkorjauksista ja uusien linjojen ylösajoista ovat epäonnistuneet tai ovat rajusti myöhässä mm. erilaisten pandemiarajoitusten takia. Kaikille tuttu globaali konttipula sekä meriliikenteen häiriöt Suezin kanavassa haittaavat puolestaan merkittävästi erilaisten komponenttien liikkumista erityisesti Kiinasta Eurooppaan. Samaan aikaan niin ajoneuvoteollisuus kuin rakennusteollisuuskin ovat globaalilla tasolla piristyneet odotettua nopeammin. Näin ollen tasolasin valmistuskapasiteetti ei tällä hetkellä riitä vastaamaan kasvaneeseen kysyntään.

Jos asiasta haetaan jotain lohduttavaa, niin tilanne on kaikille koko ketjussa sama eikä tässä kenelläkään ole suurempaa etulyöntiasemaa jotain toista toimijaa kohtaan. Uskonkin, että tekemällä hyvää ja avointa yhteistyötä koko toimitusketjussa ja pitämällä kaikki osapuolet tarkasti tietoisina lasitarpeista, niin tästäkin globaalista haasteesta selvitään. Yhteistyössä on voimaa ja nyt yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan enemmän kuin hetkeen!

Kun lasin saatavuus- ja hintakehitys mietityttää ja huolettaa, niin soittakaa rohkeasti meidän myyntitiimille tai minulle, niin keskustellaan tilanteesta ja koitetaan löytää ratkaisuja, joiden kanssa päästään eteenpäin.

Kesän aukioloajoista tiedotamme, että tuotantomme on kiinni ja lomailee viikot 28 ja 29, jolloin meillä tehdään vuosihuoltoja. Tällöin meiltä ei myöskään voi noutaa laseja. Myynti ja asiakaspalvelumme palvelee läpi koko kesän.

 

Kevätterveisin,

Henri Kiuru

Toimitusjohtaja