Terve taas kaikille,

Syksyn hulinoiden keskellä ajattelin kirjoitella vähän kuulumisia. Kiitos muuten kaikille uutiskirjeen tilaajille, teitä on aika mukavasti ja palaute on hyvää.

Syksy on ainakin täällä meillä ollut erittäin kiireinen ja töitä on ollut hyvin. Pidimme 28.10. henkilöstöinfoa ja kiittelin meidän koko porukkaa loistavasti sujuneesta syksystä. Meillä tuntuu olevan erittäin hyvä henki tällä hetkellä ja töitä painetaan lujaa. Tämä näkyy myös tuotantomäärissä ja myyntikin paiskii hienosti lisää kauppaa minkä ehtii. Viime vuosi ja tämänkin vuoden alkupuoli oli meillä rehellisesti sanoen hiukan koettelevampaa aikaa, mutta nyt ollaan kyllä taas oikealla polulla.

Suunnittelu on kallista, mutta piikkaaminen on onneksi ilmaista!

Tuossa noin kuukausi sitten lasiala yhdessä metallirakentajien kanssa kokoontui kouluttautumaan ja verkostoitumaan. Päivällä käytiin läpi rakennusvalvonnan asioita, rakennusliikkeen hankinnan näkökulmia, katsoimme esimerkin omaisesti reklamaatioita työpajassa ja päivän lopuksi kuuntelimme esityksen Jari Sarasvuolta. Sarasvuo ei tietysti esittelyjä kaipaa ja on varmasti persoonana mielipiteitä vahvasti jakava. Itse olin hieman skeptinen, mutta täytyy sanoa, että turhaan. Sarasvuo oli tilattu tilaisuuteen pitämään herättelevää puheenvuoroa meille lasialan ihmisille ja sitä myöskin saatiin. Jari oli selvästi tehnyt kotitehtävänsä ja mainitsikin tutustuneensa toimialaan, meidän jäsenyrityksiin ja jopa haastatellutkin muutamia. Itseni yllätti hänen vaivannäkönsä ja luulen, että aika harva ihan näin perusteellisesti kuuntelijakuntaansa tutustuu. No mitä se Jari siellä sitten paukutti? Ehkä mieliinpainuvin hetki oli, kun hän tylytti meitä sanomalla osapuilleen niin, että teidän tuotteenne tuovat rakentamisen energiatehokkuuteen merkittävän osan mutta samaan aikaan te *sensuroitu* idiootit myytte tuotteitanne nahkoinensa, ilman katetta.

Koko puheen viesti, ainakin itselleni, oli se että kukaan muu ei lasi- ja metallirakentamisen alaa nosta kannattavuussuosta ylös kuin me itse. Jos meidän oman työn arvostus on sillä tasolla, että jollain on pokeria myydä tuotteita käytännössä nollakatteella, niin kyllä peilistä löytyy taas syyllinen. Toki aina löytyy selityksiä alan ketjuttamisesta, ulkomaisesta kilpailusta, veemäisestä ostajasta, huonosta suunnittelusta jne, mutta kyllä se niin on, että jos emme itse nosta oman alamme arvostusta ja myös auta ketjun toimijoita toimimaan oikein, niin ei sitä kukaan muu meidän puolesta tee. Esityksen jälkeen salissa vallitsikin jotenkin sellainen ilmapiiri, että perhana kyllä tästä hyvä tulee ja nyt kääritään hihat ja ruvetaan hommiin! Kiitos siis Sarasvuolle sellaisesta pienestä kipinästä, joka saattaa kasvaa vielä isoksi liekiksi.

Meillä talon sisällä samalla kuin tuotannossa on täysi hulina niin suunnitellaan kovasti jo ensi vuotta. Tiettyjä tälle vuodelle suunniteltuja asioita jouduttiin lykkäämään ensi vuodelle, mm. ERP:n päivitys, johtuen pitkälti yksinkertaisesti tiimalasin hiekan valumisesta hallitsemattomasti sormien välistä. Loppuvuoden aikana esittelemme vielä perinteisesti tuotteitamme n. 800-900 arkkitehdille yhdessä muutaman muun rakennustuoteteollisuuden yrityksen kanssa Oulussa, Tampereella ja Helsingissä. Tiesittekö muuten, että esimerkiksi Helsingin n. 650 paikkaa varataan joka vuosi täyteen n. 5 minuutissa? Tapahtuma on siis saavuttanut erinomaisen aseman ja antaa meille loistavan mahdollisuuden kertoa arkkitehdeille uusista ideoista ja tuotteista.

Ensi vuodelle on tiedossa mielenkiintoisia uudistuksia ja teemme kovasti töitä sen eteen, että myös jatkossa Seloy on sanojensa mittainen ja teille kaikille luotettavin, laadukkain ja osaavin lasitoimittaja. Haluamme saada palautetta ja toivonkin, että matalalla kynnyksellä antaisitte meidän kuulla kuinka onnistuimme. Tämä tapahtuu helposti klikkaamalla uutiskirjeen tai etusivun linkkiä.

Oikein hyvää loppuvuotta kaikille ja puristetaan vielä viimeiset mehut koneesta irti ennen joulun akkujen (ja vatsojen) täyttämistä!