Hyvää vuoden alkua kaikille, 

Sitten lokakuun edellisen kirjoitukseni, taas on paljon asioita tapahtunut niin lasirintamalla yleisesti kuin myös meillä täällä Seloylla. 

Joulukuu on perinteisesti koko lailla vauhdikasta aikaa meidän talossaArkkitehtien Joululounaat pitävät myynnin ja markkinoinnin perinteisesti erittäin kiireisenä runsaan reissailun vuoksi. Täytyy kyllä sanoa, että tänä vuonna oma tuntuma arkkitehtipäivien annista oli parhaimmasta päästä. Vieraat olivat yhä enemmän aidosti kiinnostuneita tuotteista ja erityisesti uudet tuotteemme saivat hyvää vastaanottoa. Sijoitetun rahallisen panoksen tuottamaa hyötyä näistä tapahtumista on aika vaikea mitata, mutta yleisfiilikseltään viime joulukuun tapahtumat olivat ihan kärkipäästä. 

Seloylla päättyi myös tilikausi vuoden loppuun. Lopullinen analyysi odottaa vielä, mutta isoimmat johtopäätökset olemme päässeet jo viime vuodesta tekemään. Vuosi 2019 starttasi meillä tietysti aika haastavissa merkeissä Loimaan tapahtumien vuoksi. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin kelkan käännettyä erittäin nopeasti suhteellisen hyvään suuntaan. Liikevaihtotavoite ylitettiin ja tulos saatiin palautettua ns. tutulle, joskaan ei missään nimessä tyydyttävälle tasolle.  

Alkuvuoden isoin asia Seloylla on luonnollisesti ollut iso toiminnanohjausjärjestelmän päivitys. Suurimmat edut päivityksestä tulevat pitkälti sisäisessä tehokkuudessa ja parantuneessa datassa, mutta myös asiakkaille näkyviä uudistuksia on tulossa. Niistä lisää tarkemmin myöhemmin, kun asiat ovat ajankohtaisia. Valitettava asia vuodenvaihteen tienoilla oli erittäin pitkään jatkuneen yhteistyömme päättyminen paikallisen kuljetusyrittäjä E.Akkasen kanssa hänen kuljetustoimintansa loppuessa. Esa ajoi omalla, joskin meidän teipeissämme, ollutta autoa ja toimitti laseja ja auttoi nostoissa ympäri Suomea. Esa ja aikanaan hänen isänsä Hannu ovatkin varmasti monelle meidän asiakkaallemme erittäin tuttuja persoonia lukemattomilta työmailta. Olemmekin nyt jatkaneet uuden kumppanin etsintää ja kiinnostusta on ollut mukavasti. Uskommekin saavamme uuden kumppanin Akkasten suurien saappaiden tilalle lähiaikoina ja tulemme tiedottamaan siitä jälleen heti, kun asiat ovat selviä. 

Markkinatilanteesta jokainen on kuullut ja lukenut mediasta paljon erilaisia uhkakuvia. Lasialan ihmiset saivat oman markkinakatsauksensa erinomaisessa Lasiseminaarissa Tampereella parisen viikkoa sitten. Meillä alkuvuosi ollut tavallaan kaksijakoinen. Tammikuun myynti ylitti budjetoidun ja myös kyselyjä liikkuu ajankohtaan nähden erittäin paljon. Toki tekemistä hallin lattialla voisi olla enemmänkin, mutta ottaen huomioon alkuvuoden normaalin hiljaisuuden, niin kohtuullisen tyytyväinen voi alkuvuoteen olla. Minun näkemykseni on, että isossa kuvassa tämä vuosi tulee olemaan hyvin viime vuoden kaltainen. Me olemme tehneet tälle vuodelle kasvubudjetin, joten aika näyttää, miten tavoitteissa onnistumme.  

Loppuun vielä mainittakoon, että alkuvuodesta sain olla Stora Enson ja Glastonin kutsumana mukana lasialan edustajana miettimässä, miten digitaalisten palveluiden avulla voitaisiin edistää puun ja lasin arvoketjua ja auttaa arvoketjun yrityksiä toimimaan tehokkaammin ja laadukkaammin ketjun kaikissa vaiheissa. Päivän mittaisen work-shopin facilitoi HEAL, Stora Enson ja Trä Groupin yhteistyömuoto, joka keskittyy löytämään yrityksille uusia palvelu- digisovellusmalleja ja kehittää pilotteja testatakseen ideoita. Päivä oli erittäin mielenkiintoinen ja jo yhdessä päivässä löysimme selkeästi yhteisen kielen ja suunnan. Jatkoa on seuraamassa ja toivottavasti pääsemme yhdessä heidän kanssaan pilotointivaiheeseen. Testivaiheessa tulemme varmasti hakemaan yhtä tai useampaa asiakasyritystämme mukaan pilotointivaiheeseen, joten kliseisesti, Stay Tuned!

-Henri Kiuru