Sairaalat ja terveydenhuollon laitokset ovat kaihdinelementeille otollinen kohde yksityisyyden suojan sekä valon määrän säätelyn näkökulmasta. Projektiuutisissakin mainitun Seinäjoen keskussairaalan M-talon sekä uusimpana OYS Oulun yliopistollisen sairaalan väliseinäikkunoihin ja ulkoikkunoihin on asennettu meidän eristyslasimme integroiduilla kaihtimilla. Pyrimme kehittämään tuotantoamme koko ajan notkeammaksi näiden kaihtimen käytön kannalta, jotta saisimme entistä kilpailukykyisemmän hinnan pinta-asennettaviin kaihtimiin verrattuna. Toki monissa kohteissa on ymmärretty myös se saavutettava hyöty siitä, että kaihtimet ovat tosiaan elementin välitilassa suojassa esimerkiksi ilkivallalta. Lisäksi ohjausmekanismeja on mahdollista määritellä esimerkiksi kohteen turvallisuusvaatimuksien mukaisesti. Kiinnostusta on ollut myös koulurakennuksien sekä omakotitalojen ikkunoihin ja pyrimmekin löytämään aina mahdollisimman kustannustehokkaan ratkaisun kaihdinelementtien toteutukselle.

Eristyslasielementtien välitilaan integroitavien kaihtimen valmistusmäärät ovat meillä kasvaneet oleellisesti tämän vuoden aikana. Aloitimme kaihdinelementtien valmistuksen oikeastaan 2018 aikana ja vuosien 2019–2020 aikana olemme valmistaneet noin 200 kaihdinelementtiä. Pelkästään tämän vuoden aikana tähän mennessä olemme valmistaneet 325 kaihdinelementtiä, joten tämä kertoo kaihdinelementtien kysynnän isosta kasvusta. Tämä on hyvä suuntaus ja toivottavasti tulevaisuudessa saammekin nähdä tätä meidän valmistamaa huipputuotetta useammassakin rakennuksessa, joista varmasti terveydenhuollon laitokset ja koulutuskeskukset ovat se otollisin maaperä.

Tähän loppuun on hyvä mainita myös kaihdintoimittajan uudesta langattomasta, lasin pintaan asennettavasta kosketuskytkimestä (WSmart), jossa on sisällä myös signaalivastaanotin kaukosäädin käytölle. Hipaisukytkin lähettää langattomasti tiedon ohjauksesta kaihtimen koneistolla, jolloin kaihdin alkaa toimia. Ohjausyksikkö on akku/paristokäyttöinen, jolloin se on myös ladattavissa. Kaihdin ei myöskään tällöin tarvitse sähkökytkentöjä toimiakseen. Tämä vaihtoehto on oiva tulevaisuuden ratkaisu korvaamaan mekaaniset kaihdinohjaus vaihtoehdot.

Hipaisukytkin