Asetus rakennusten käyttöturvallisuudesta tuli voimaan vuoden alusta, kuten kaikki tiedämme. Ympäristöministeriö ei kuitenkaan ole saanut julkaistua vielä ohjetta, jonka mukaan asetusta tulkittaisiin. Ministeriö pyysi alkuvuonna ohjetta asetukseen lasialalta ja kuten edellisessä kirjeessä kerroinkin, Suomen Tasolasiyhdistys laati sellaisen yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa. Ministeriö kuitenkin samaan aikaan valmisteli oman ohjeluonnoksensa, joka ei kuitenkaan moniltakaan osin ole voimaan tulleen asetuksen mukainen. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin siinä mielessä valitettava, että ministeriö ei ole mitään virallista tulkintaa tai ohjetta julkaissut joten tilanne on sikäli avoin. Meillä on Tasolasiyhdistyksessä asiaan kuitenkin selkeä kanta ja suosittelemmekin soveltamaan laatimaamme ohjetta toistaiseksi, kunnes tilanne ns. virallistuu. Ohje löytyy Tasolasiyhdistyksen etusivulta, www.tasolasiyhdistys.fi.

 

Kesälomakausi on juuri alkamaisillaan ja meilläkin tehtaalla se tarkoittaa, että tuotanto on kaksi viikkoa kokonaan kiinni. Pyrimme näin pääsemään lomakauden yli mahdollisimman nopeasti ilman, että lomien vaikutus näkyisi tuotannossa vielä pitkälle elokuuhun asti. Syksy tulee jälleen olemaan erittäin kiireinen. Sen myötä tulee jälleen korostumaan entistä vahvemmin lasin saatavuuden varmistaminen ja toimitusaikojen kurissa pitäminen. Euroopassa jo jonkin aikaa jatkunut trendi jossa rakennus- ja autoteollisuus ovat kovassa kasvussa, ajaa lasin valmistajat erittäin kovaan kysyntäpaineeseen eivätkä valmistuskapasiteetit tahdo millään riittää. Lisäksi lasirakentamisessa Euroopassa siirrytään koko ajan enemmän jopa kolminkertaisten lasien ja myös laminoitujen lasien valmistamiseen. Me olemme omalta osaltamme tehneet kaiken voitavamme, jotta meillä raaka-aineen saatavuus olisi mahdollisimman hyvällä tasolla.

 

Toivotan kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme erittäin aurinkoista kesää ja ansaittua lomaa niille, jotka sen ehtivät pitää. Syksyllä mennään taas lujaa ja me olemme täällä valmiina palvelemaan kaikkia parhaan kykymme mukaan!

 

 

Terveisin,

 

Henri Kiuru

Toimitusjohtaja